torstai 19. huhtikuuta 2007

Holmlund Stubbin sukuun

(Arto Hautala) Rupesin pyörittelemään sisäministeri Anne Holmlundin juuria, ja en oikein uskonut silmiäni, kun hänenkin juuret ulottuivat Pohjanmaalle. Holmlund tulee Ähtävän Hummelholmista, jossa 1840-luvulla isäntä menettää talon ja kuljeksii työn perässä milloin missäkin päin itä-Suomea peräti 18 vuotta! Tämä Carl Fredrik Hummelholm (1794-1858) kuoli sittemmin Ilomantsissa. Poika Simon (1837-96) ottaa Holmlundin sukunimen ja käy ensin Kokkolassa ennen kuin siirtyy Turun kautta Ulvilan Kaasmarkun villatehtaalle. Simonilla on myös perinteinen pohjalainen käsityöläisammatti, nimittäin puuseppä. Simonin poika Johan Henrik aloittaa leipomotoiminnan, jonka siirtää vuosisadan vaihteessa Poriin.

Annen isä on Johan Henrikin pojan Sulhon poika Arvo Ilmari Holmlund (1924-99), joka toimii suvun leipomoyritysten palveluksessa 20-vuotiaasta lähtien, leipurina ja hallikauppiaana. Hänen tunnetuin artikkelinsa oli "lisäaineeton" hiivaleipä. Ilmari lupasi leivälleen tuoreustakuun, että se homehtuu kahdessa päivässä. Talousneuvos Ilmari oli käsittääkseni myös paikallisen nudistirannan isä, sekä paljon monessa mukana kunnallispolitiikasta lähtien.

Kun mennään taaksepäin suvussa, Carl Fredrik Hummelholmin isä oli Lappforsin Kiisk'in talollinen, ja tämän isä Ytteressen Kanckusista, ja seuraavassa polvessa tullaan Överessen Stubbiin. Se on se sama Stubb, josta europarlamentaarikko Alexander Stubb myös ponnistaa. Anne ja Alexander ovat kymmeninsiä serkuksia, ja heidän yhteinen esi-isänsä on:

Hans Grelsson Stubb, s. 1603 Ähtävä, k. 1675 Ähtävä

Muiden ministerien kanssa yhtymät ovat selviä vasta Suvi Lindénin kanssa. Yhteiset juuret vie Vimpelin Strangiin ja Evijärven Kankkoseen eli Lindén ja Holmlund ovat parhaimmillaan 11. serkuksia.

Mitä tästä isälinjasta opimme: Anne Holmlundilla voisi olla viisi muutakin sukunimeä: Stubb, Kanckus, Kiisk, Hummelholm tai Humalsaari (1935-52).

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Kolme Keisaria hallituksessa

(Arto Hautala) Vanhasen toisen hallituksen lähimmät sukulaiset ovat kuudennet serkukset Pekkarinen ja Vanhanen Kinnulan Pekkaristen kautta. Lähes yhtä lähellä on heidän yhteinen linjansa Laukaan Leinosiin. Leinoset tunnetaan siitä, että sieltä on myös Ahtisaari ja Kekkonen kotoisin.

Wallinin äiti on Kuivisia, ilmeisesti poliisikonstaapeli Kuivisen sukua -"jos et ole käynyt Amerikassa tai ollut poliisina Vaasassa, et ole mitään." Kuivisten kautta Wallin linjautuu mm. Lapuan Saarenpäähän, johon tulee myös seitsemännen serkkunsa Risikon juuret. Kiviniemen kanssa näillä kolmella on yhteinen esi-isä Nurmossa, Matti Laurinpoika Soini (1633-1726).

Lindén on Pekkarisen kanssa seitsemäs serkku Perhon Kinnusten kautta ja Risikon kanssa Keisarin Mulikan kautta. Kun Pekkarinenkin on Soinin Keisareita, saadaan kolmelle yhteinen esi-isä Vilppu Keisari (1562- jälkeen 1627).

Sursillin sukuun tulee ainakin Kiviniemi, Pekkarinen, Risikko ja Väyrynen. Näiden kantaisä on Erik Ångerman (1490-1548). Tosin Väyrynen ja Pekkarinen yhtyvät jo 9-10. serkkuina Houru-Hoffrenien kautta. Sursilleihin saattaa tulla myös Cronberg. Yhtymät tähän "parempaan" sukuun ovat kuitenkin liian kaukana, jotta niistä saisi enää potkuja, sillä tämän pohjalaisen pappissuvun monet haarat ovat talonpoikaistuneet jo aikoja sitten.

Ylipäänsä ministerien suvut ovat melko maalaisia - siis samannäköisiä kuin pääministerikin. He ovat korkeasti koulutettuja, vaikka joukkoon on eksynyt kolme alempaakin tutkintoa, Holmlundin merkonomi, Anttilan hallintonotaari ja Vapaavuoren kandidaatti. Pari poikkeusta tähän maalaisuuteen on kaupunkitaustaisissa ehdokkaissa: Wallinin isoäiti on haudattu Vaasan pormestari Aminoffin kanssa samaan hautaan (ks. hautamuistomerkit Wivi Gröndahl). Vapaavuoren isoisät ovat toimineet päätoimittajina ja osastopäällikköinä, joten sieltä on odotettavissa jotain.

Lähimmät sukulaislinjat:
(sisarusten lapset=1. serkku, pikkuserkku=2. serkku)

6. serkku
Vanhanen-Pekkarinen, Kinnulan Pekkarinen, Kivijärven Orava

6-7. serkku
Vanhanen-Pekkarinen, Laukaan Leinonen
Lindén-Risikko, Lehtimäen Vähälaukkonen

7. serkku
Lindén-Risikko, Soinin Keisari Mulikka
Lindén-Pekkarinen, Perhon Kinnunen
Wallin-Risikko, Lapuan Saarenpää

7-8. serkku
Vanhanen-Pekkarinen, Kivijärven Stranius

8. serkku
Wallin-Kiviniemi, Lapuan Muilu
Wallin-Risikko, Lapuan Härsilä
Linden-Risikko, Soinin Keisari

9. serkku
Lindén-Pekkarinen, Vimpelin Sääksjärvi
Thors-Pekkarinen, Halsuan Kauppinen, Halsuan Hotakainen

9-10. serkku
Väyrynen-Pekkarinen, Houru

14. serkku
Vanhanen-Thors, Virtasalmen Kauppinen

(Tutkimuksen taustasta: neljäsosa ministerien juurista on tutkittu 1700-luvulle saakka ja tutkitut alueet painottuvat Länsi- ja Keski-Suomeen. Viimeisen neljäsosan sukuja ei ole kunnolla edes avattu.)

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Hämäläiset myöhästyivät salkkujaosta

(Arto Hautala) Vanhasen toiseen hallitukseen on nimetty 20 eri ministeriä sekä ympäristöministerille vauvalomasijainen. Miten ministerit sijoittuvatkaan Suomen kartalle, on mielenkiintoista nähdä - toteutuuko kansanvalta, aluejako ja sinnepäin.

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan edustajia näyttää olevan täysi miehitys: jos Väyrynen ottaa lännen, niin Lehtomäki saa idän. Lisäksi siellä on paikkamassa Brax ja Hyssälä, joilla on sukuja Oulussa, Kuusamossa ja Iissä, vaikka ovatkin muuttaneet aivan Suomen eteläreunalle. Savo on jaettu Kataiselle (Siilinjärvi) ja Vehviläiselle (Leppävirta).

Keski-Suomen edustus on Vanhasella ja Pekkarisella, tosin Kiviniemellä ja Sarkomaalla on jotain linkkejä myös sinne. Vanhasen isän puoli on Karjalasta, Antrean ja Räisälän seudulta. Karhulassa syntyneen Häkämiehen juuret saattavat mennä myös rajan toiselle puolelle Muolaalle, mutta Lappeenrannassa niitä nyt ainakin on, kuten Sarkomaallakin, joka kävi syntymässä Pirkanmaan kehdossa, Tampereella.

Pirkanmaa ja ylipäänsä Häme näyttää jääneen aika heikoille edustajille. Sieltä on usein ollut äänikuningatar (Pietikäinen) mukana, mutta onko tämä nykyinen (Tiura) väärällä aaltopituudella? Pirkanmaalla on vain Kiviniemen juuria Kangasalla; Kiviniemen jonka ydinaluetta on Jalasjärven seutu Etelä-Pohjanmaalla. Muita pohjalaisia ovat Ylihärmän Risikko ja Vaasan Wallin. Lindénin äidin puoli tulee Järviseudulle, ja Thorsin Oravaisista erkaneva yksi kapea linja jopa Lohtajalle saakka. Kahden äänestysalueen jakama Keski-Pohjanmaa ei saanut omaa edustajaansa hallitukseen, joten sen on tyytyminen siis Thorsiin ja Väyrysen Haapajärven rippeisiin.

Holmlund räätälöi ja käy kauppaa Nakkilassa ja Porissa, jossa on myös Kakskerran Fribergejä eli Vapaavuoria nähty. Siikaisissa on Pekkarisen isoäidin äidin koti, josta tämä lähti ensin Amerikkaan ja sieltä Kinnulaan. Turun pohjoispuolella Marttilassa on Anttilan ja Lokalahdella Kanervan sukutalot.

Uudeltamaalta on Lindénin isän suku (Lohja) ja mahdollisesti myös Vapaavuoren äidin suku (Carlson). Cronbergin oma alue on vielä haussa. Muodollisesti hän edustaa ainoana Pohjois-Karjalaa, vaikkakin Kajanteet voivat olla Viipurista, Savosta tai jopa Askaisista. Cronbergin isä on everstiluutnantti Mattila, jännää että häntä vastaa asettui vihreillä toisen militäärin (tosin evp) tytär Hautala.

Keisareille kahden tappio vaaleissa

(Arto Hautala) Keisarin suvun kansanedustajien määrä pieneni kahdella eduskunnassa, ja on nyt 13. Neljä nykyistä kansanedustajaa putosi tai ei lähtenyt leikkiin laisinkaan ja kaksi on uutta, nimittäin Mats Nylund (rkp) ja Tuomo Puumala (kesk).

Keisareitten laaja monen puolueen rintama koki pienoisen murtuman, kun vihreitten ainoa ehdokas Rosa Meriläinen ei lähtenyt mukaan laisinkaan. Nyt joudutaan tyytymään sokerihaaroihin, sillä Outi Alanko-Kahiluodon, Heidi Hautalan ja Johanna Sumuvuoren juuret pyörivät samoilla seuduilla kuin Soinista lähteneen Keisarin suvunkin.

Keisareitten suhdeluvuksi tulee 6 keskustaa, 3 kokoomusta ja yksi rkp (-1), sosdem, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Keisarin suvun kansanedustajia ovat:
  • Esko Ahonen, kesk
  • Susanna Haapoja, kesk
  • Suvi Lindén, kok
  • Mika Lintilä, kesk
  • Markus Mustajärvi, vas
  • Mats Nylund, rkp
  • Mauri Pekkarinen, kesk
  • Tuomo Puumala, kesk
  • Paula Risikko, kok
  • Petri Salo, kok
  • Tapani Tölli, kesk
  • Jutta Urpilainen, sosdem
  • Raimo Vistbacka, ps
Putosi tai ei ollut ehdokkaana:
  • Pehr Löv, rkp
  • Rosa Meriläinen, vihr
  • Seppo Särkiniemi, kesk
  • Jukka Vihriälä, kesk
Tutkimuksen virhemarginaali on muutaman henkilön luokkaa, sillä kaikkien edustajien sukuja ei ole ollut vielä saatavilla. Tarkistamatta ovat Aila Paloniemi, Anne Kalmari (uusi), Anna-Maja Henriksson (uusi) ja Petri Neittaanmäki (putosi). Pohjanmaalta lähti paljon väkeä 1800-luvun jälkipuoliskolla Helsingin ja Turun seudulle, joten sieltä saattaa löytyä yllätyksiä.