(Arto Hautala) 125 vuoden rajauksesta on tullut tapa sukututkimukseen. On vaikeata löytää enää viime vuosisadan tietoja netistä, kun ne ovat varmuuden vuoksi sensuroitu. Tätä sääntöä tottelevat niin Kansallisarkisto, Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys kuten postituslistatkin kuten SukuHakuri http://www.sukujutut.fi/ (1900). HisKi on onneksi vain 100 vuotta, mutta valitettavasti tallennustyö on jäänyt kesken. 125 vuotta tulee siitä, että henkilötietolaki ei kosketa kuolleita ihmisiä ja vanhimmat suomalaiset saattavat elää pikkuisen yli 110-vuotiaaksi ja kun tähän lisätään tyypillisen sukututkimusaineiston, rippikirjojen, kiertoaika 10 vuotta ja luku pyöristetään. Tällä varmistuksella varmistetaan, että elävien tietoja ei pääse ulos vahingossakaan.
Kun näin hieno luku on löytynyt, varmuuden vuoksi kielletään kaikki muukin samantyyppinen aineisto 125 viimeisen vuoden ajalta. Osittain tämä yhteiskäytäntö johtuu siitä, että samoissa kirjoissa saattaa olla seassa elävien tietoja ja niiden erotteleminen on työlästä. Avoimessa nettilevittelyssä tapa on ihan hyvä, vaikkakin salasanan takana saattaa olla 20 vuotta uudempaa tietoa (SSHY).
Sukututkijan käytännesäännöt ovat omalla tavalla hyvä kannanotto asiaan, joskin se ei anna selkeitä sääntöjä, ja niitäkin sääntöjä tulkitaan liian varovaisesti. Säännöissä tulisi enemmän painottaa painolain merkitystä, mikä ohittaa nämä muut säännöt.
Voiko netissä päästä mitenkään kiinni elävään?
Elävät löytyvät Googlaamalla jotain muuta kuin "alkuperäis- tai tutkimusaineistoa". Monella kotisivun ylläpitäjällä on omat esipolvitaulut ja jonkinmoinen ”pääsuvun” tutkimus esillä. Lehdissä alkaa olla myös yhä enemmän sukututkimusta ja osa lehdistä julkaistaan myös netissä. Suomen Sukututkimusseuran (SSS) tarkoitus on julkaista kaikki vanhat Genos-lehtensä omilla sivuillaan – valitettavasti suurin osa seuran aineistosta on nykyään jäsenedun alla. Sukuseuroilla ja seuroilla on myös tiedotteensa ja tiedotuslehtensä netissä ja näistä saa kivasti nahkaa luitten ympärille. Otetaan vaikka esimerkiksi Arja Alhon puhe Siuntiossa itsenäisyyspäivänä 2007, jossa hän paljastaa isosänsä Solmu Alhon toimineen Padasjoen apteekkarina.
Matrikkelit
Jokainen suomalainen on vähintään kolmessa matrikkelissa. Tavallisimmat ovat koulu- ja talomatrikkelit, jotka paljastavat syntymäajan, -paikan ja usein vielä asuintalon puhumattakaan vanhemmista tai sisarussuhteista. On kunnia-asia kuulua taloon, mikä on periytynyt sukupolvelta toiselle. SSS:n henkilöhaulla matrikkeleista pääsee nopeasti kiinni elämäkertaan, jos suosituimmat opukset ovat käden lähettyvillä. SKS:n kansallisbiografia on valitettavasti maksullinen mutta lyhyemmät versiot kansallisista kuuluisuuksista löytyvät monesta kirjastosta.
Hieno runko sukututkimukseen tulee opiskelijoista: Turun akatemian ja sittemmin Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli sijaitsee Helsingin palvelimella. Puhtaista matrikkeleista, netistä löytyy ainakin kansanedustajat, kuvataiteilijat ja valokuvaajat. Olisihan se joskus kiva saada myös cd:nä julkaistuja luetteloita, kuten DIA - diplomi-insinöörit ja arkkitehdit - nettiin. Vanhin KKO-kirja Kuka kukin oli siellä jo on.
Suomen kielen säilymisen vuoksi olisi erityisen tärkeää saada kaikki mahdollinen aineisto nopeasti saataville. Liian monimutkaisten tekijänoikeuksien vuoksi tullaan vielä katumaan raskaasti. Toivottavasti SSS, Google ja Kansalliskirjasto saavat nopeasti jotain aikaiseksi.
Yksi suosituimmista sukututkimussektoreista on sukutilat. Näitä ylläpitää Suomen maatalousmuseo Sarka. Talonhaltijaluetteloista laajimpia on Lasse Iso-Iivarin luettelot Satakunnasta.
Tietokannoista yksi mielenkiintoisimmista on sukunimenmuutokset Suomen Sukututkimusseuran sivuilta. Kanta on koottu Suomen Virallisen lehden luetteloista. Edellä löydetyn Solmu Alhon löytää sieltä seinäjokisena nimenvaihtajana vuodelta 1906.
Hautamuistomerkit
Kuolleita 125 vuoden tapa ei siis koske, mutta ongelma ei siihen jää. Netissä on hautamuistomerkkien kuvia, joista on valitettu, että ne loukkaavat omaisten suremisrauhaa tms. Siksi tietosuojavaltuutettu olisi mielellään kieltämässä ne. Toisaalta pitäisi huomioida myös se, että hautakivet rapistuvat. Lisäksi haudat ovat seurakuntien hankala bisnes, jossa hoitamattomat tai maksamattomat haudat otetaan seurakunnan haltuun ja myydäään uusille halukkaille. Monien hautausmaiden reunamilla odottaakin uudelleenkäsittelyä röykkiöittäin vanhoja ristejä ja hautamuistomerkkejä.
Hautamuistomerkit kuuluvat kulttuurihistorialliseen perintöön, joten ne pitäisi joka vuosikymmen seurakuntien toimesta kuvata.
Kirjastotietokannat
Suomen Sukututkimusseuran kirjasto (Liisankatu, Helsinki) on sukualan erikoiskirjasto, jossa on enemmän sukukirjanimikkeitä kuin Fennicassa, josta löytyvät lähes kaikki Suomessa julkaistut kirjat. Sukukirjastossa on runsaasti omakustanteita ja monisteita, ja kirjat saa myös kotilainaan, toisin kuin Kansalliskirjastosta. Sukukirjastosta etsitään tutkimuksia pitäjän ja suvun nimellä vapaan haun kohdasta. Harri Holkeri antaa hyvän esimerkin kirjaston hausta. Holkeri tuo esiin Lapsuudenkotini-kirjan (1985), jossa kerrotaan pankkimiehen vanhemmista ja isovanhemmista, jotka asuivat Mellilässä. Mellilä taas antaa Timo Verhon Mellilän ja Metsämaan talonpoikaissuvut (1991).
Jos ei netistä saa kiinni...
joutuu siirtymään arkistojen puolelle. Sukutiedot löytyvät varmimmin seurakunnista, mutta ongelma on se, että seurakunnat ovat hajallaan, ja niillä on vaihtelevat käytännöt sukututkijoille. Yleensä viimeisimmät vuosikymmenet ovat kiellettyjä, jos ylipäänsä pääsee edes itse tutkimaan. Helsingin seurakuntayhtymä antaa tutkia 1950-luvulle saakka vapaasti. Uudempia kortistotietoja ei ole mikrofilmattu, eikä tutkijoita näin päästetä alkuperäisaineiston kanssa tekemisiin.
Elävien tiedoista jäljelle jää henkikirjat (1540-1975), mitkä ovat keskitetysti Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa. Viimeisin viisivuotissarja, mikä on digitoitu on vuodelta 1880.
Eräs parhaimmista tietokannoista on historiankirjojen hakuohjelma, HisKi, jos sitä osaa käyttää. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki tiedot tulee tarkastaa alkuperäisistä lähteistä. Tähän kelpaa digikopiot historiakirjoista. Historiakirjojen luettelot löytyvät Mikkelin maakunta-arkiston sivuilta, ja mikrofilmit ovat vapaasti käytettävissä arkistoissa. Onneksi vapaaehtoiset historianharrastajat (SSHY) ovat popularisoineet aineiston käyttämisen laajamittaisella historiankirjojen skannauksella. Viime aikoina on oikein hämmästelty, kuinka laajan kansanjoukon harrasteeksi sukututkimus on tullut - verrattuna esimerkiksi Ruotsin tilanteeseen, jossa Genline skannasi kirjat maksun taakse. Tietääkö joku, onko Ruotsissa vielä päästy tutkimaan talonpoikia perinteisen aatelissukututkimuksen tieltä?
Digitointiprojektissa arkistolaitos saa risuja, ja se on yksi häviäjistä. Arkistolaitoksen suurimmat asiakkaat ovat sukututkijoita eikä heillä vieläkään ole digisivuilla historiankirjoja, puhumattakaan siitä että digisivustojen käyttöliittymä on kaukaa viimevuosituhatluvulta. Sukututkijat käyttävät sivustoa aktiivisesti SAY:n vuoksi - huvittavaa sinänsä että arkistolaitos on päättänyt Suomen asutuksen yleisluettelon digitoimisesta eikä alkuperäisten veroluetteloiden. Saisi vain sinne vielä ne puuttuvat pitäjät mukaan.
Vuonna 2009 arkistolaitos sai rahaa digitointia varten ja sijoitti sen ulkosuomalaisten kirkonkirjojen digitointiin; samoihin kirjoihin, jotka löytyvät Karjala-tietokannasta, Katihasta, puhtaaksikirjoitettuina. Pitäisikö ilkeästi puhua laitoksen johtajan puolikarjalaisista juurista (ja siitä vähemmän tunnetusta Nybergin haarasta). Kuitenkin Suomessa olisi ollut runsaasti alueita, alkaen ihan vanhasta ja uudesta pääkaupungista, joiden sukututkimuksellinen aineisto olisi pitänyt olla saatavilla ja käytettävissä jo vuosia sitten. Arkistolaitos kehottaa arkistoja hyvään tiedonhallintatapaan jossa painotetaan saatavuutta, käytettävyyttä, suojaamista ja eheyttä ja on itse keskittynyt kahden jälkimmäisen korostamiseen. Tietysti aineiston on hyvä säilyä mutta sukuaineistojen puuttuminen näivettää selkeästi niitä alueita, joista aineisto puuttuu.
Mormonit ovat sukurintamalla myös olleet vahvasti mukana. Liike lähtee uskonnolliselta pohjalta, ei niinkään tutkimuslähtöisesti ja näin maallikkojen tutkimuksia sälyttävät runsaat ääkkös- ja tulkintaongelmat. Tosiasia kuitenkin on, että järjestö mikrofilmasi kaikki Suomen historiakirjat sotien jälkeen ja nyt ihan muutaman vuoden sisällä filmit ovat tulossa nettiin. Toivottavasti se piristää tutkimusta.
Kuntien arkistot ovat vähemmän käytössä, johtuukohan se siitä, että aineistoa ei ole luetteloitu tarpeeksi hyvin. Mutta niistä kuitenkin löytyy monenlaista aineistoa paikallisista henkilöistä.Suurimmat sukutietokannat
Ruotsinkielisen Pohjanmaan tietokantoja löytyy Talkosta, Etelä-Pohjanmaan tietokantoja SukuRaitilta ja Vilppulasta. Ulkomaisista voinee mainita GeneaNetin, minkä alla on monen suomalaisenkin tietokantoja.
Keskustelupalstat
Yksi tapa etsiä sukulaisia on kysyä postituslistoilta.Suomen sukututkimusseura ylläpitää ”Suku Forum”-foorumia ja ulkosuomalaisten postituslistaa. Suosituimmat listat ovat kuitenkin Yahoo-ryhmien listat, jotka löytyvät vaskivakasta. Listojen arkistoja kannattaa penkoa, sillä niissä saattaa olla hyvääkin tavaraa. Sukujuttujen SukuHakuri poikkasee kyselyt omituisesti vuoden takaa, vanhempia viestejä ei ole saatavilla. SukuHakurin etu on se, että siellä voi kysellä nimettömänä. Nimettömyys on samalla haitta: vastaukset voivat olla mitä sattuu.
Muissakin paikoissa voi keskustella suvuista, mutta niistä ei haeta faktatietoa. Sfnet, Suomi24, Msn ym.
Tulevaisuuden sukututkimus
Sukututkimusaiheisia blogeja löytyy Suomesta parisenkymmentä. Sinne on helppo koota juttuja ja viitteitä omasta ja muidenkin suvuista. Tulevaisuudessa yhteisölliset palvelut ovat kuitenkin se in-juttu, tälläkin saralla. Joku innokas innovaatioveikko keksii jotain, ja kaikki seuraa perässä. Oltiin koulukavereita, irkkaajia, hotellin asukkaita ja lopulta pistettiin omat naamamme tauluun. Facebookiin on nyt menossa sukuseurat, ryhmät ja sukuharrastelijat. Siellä voi ottaa itselleen sukupuupalikan, johon voi linkata sukulaisensa ja dna-pätkänsä, jolloin näkee suoran sukulinjansa Afrikkaan tai jotain muuta hauskaa viihdettä. Heti kun DNA-tunnisteen saa kympillä, niistä saa kivoja leikkikaluja.
