Välipohjalaiset tulenkantajat

(Arto Hautala) Maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski määritteli vuonna 1931 negaation kautta Keski-Pohjanmaan: “se on se osa suuresta Pohjanmaasta, mikä ei ole Etelä-Pohjanmaata, Pohjois-Pohjanmaata, Perä-Pohjolaa tai Kainuuta.” Eli Keski-Pohjanmaahan kuuluvat kunnat Kala-, Lesti- ja Perhojoen ympäriltä ja lisäksi Ähtävänjoen alajuoksu. Jos Keski-Pohjanmaa yleensäkin määritellään, mitä se ei ole, lähtökohta on huono löytämään sille omia vahvuuksiaan ja ydinta, jolle se on voimansa perustanut.

Jo tuhatluvun alusta Keski-Pohjanmaan fyysinen alue on ollut rajojen nakertama. Alue oli kaakkoissuomalaisten erämaita, jos nimistöön on uskomista, jo 1200-luvulla, ja seuraavilla vuosisadoilla ruotsalaiset kansoittivat rantaa Vetelinjokeen saakka. Tämän nykyisen Perhojoen sanotaan olleen rajana, jossa luonto muuttuu entistä karummaksi, mitä ei tue suoranaisesti ilma- tai maatieteelliset tutkimukset, vaikka Tokoi alkaakin muistelmansa: “karua on luontonsa puolesta koko Keski-Pohjanmaa ja varsinkin Lestijoen laakso".

Pohjanmaan ehyenä osana Keski-Pohjanmaa oli vuoteen 1775 saakka, jolloin Kustaa III:n teki läänin- ja tuomiokuntajaot, joissa alue katkaistiin Lesti- ja Kalajoen välistä. Tämän jälkeen väestö on jakautunut kahtia, toinen puoli asioi Oulussa, toinen Vaasassa tai Turussa. Sama jako on mm. yliopiston osakunnissa. Puhumattakaan HisKistä jossa noudatetaan tätä mielivaltaista läänijakoa. Länsi-Suomi pitäisi katkaista jo Vaasan läänin etelärajalta, jossa on luonnollinen heimoraja, tai sitten ottaa Oulun läänikin siihen mukaan. Omituinen tilanne on myös jossain Hankasalmella, joka on selkeä välietappi Mikkelin ja Savon kulkijoille, vaikka itse pitäjä kuuluu Keski-Suomen konstruktioon.

Keski-Pohjanmaa nimenä on lanseerattu ensi kerran vasta vuonna 1881. Uudessakaarlepyyssä ilmestyi sanomalehti Mellersta Österbotten 1881-82; tosin Nyykaarpyy ei kuulu nykyiseen Keski-Pohjanmaahan. Zacharias Schalin käytti kansatieteellisessä kirjoituksessa nimitystä mellersta Österbotten 1882. Välipohjanmaa tulee puristuksesta, etelän ja pohjoisen välistä. Tosin oikeampi nimitys saattaisi olla Reuna-Pohjanmaa tai Raja-Pohjanmaa.



1800-luvun puolivälistä uudet aatteet alkoivat saavuttaa kansaa. Kun ainoa neuvoja oli ollut pappi tai lukkari, nyt koulut ja maamiesseurat sivistivät kansaa vauhdilla, ja lehdet pulppusivat uutta ajattelua. Amerikan tarinat nousivat pilviin kadottaen kosketuspinnan. Tämän myötä tuli kysyntää Keski-Pohjanmaan omalle kermalle, joka kertoo asiat "oikein". Muualla tämä trendikäs valistusnuoriso olisi noussut papiston pojista tai aatelisista, mutta kun Keski-Pohjanmaalla ei tällaista ollut, se syntyi puhtaasti talonpoikaiston parista. Frans Hanhisalo (1893 Lohtajalla - 1935), Rikhard Huntus (1891 Kaustisella -1918), Josua Ruotsala (1893 Lohtajalla -1967), Alfred Salmela (1897 Vetelissä - 1979), Heikki Tunkkari (1887 Vetelissä -1948), Viljami Kalliokoski (1894-1978) ja Sanfred Mäkelä (1888 Vetelissä - 1950). Näitä Ruotsala nimittää keskipohjalaisiksi tulenkantajiksi.

Huvittavinta tulenkantajien juurissa on se, että kaikkien juuret ovat lähes sataprosenttisesti Vaasan läänin puolelta, ja kaikki ovat puhtaita paikallisia talonpoikia. Joskin Viljami Kalliokoskella on kauneusvirhe viidennessä polvessa, sillä yksi hänen esi-isänsä on syntynyt Evijärvellä. Josua Ruotsalan äidin puoleisessa suvussa saattaa olla myös ripaus verta Oulun läänin puolelta. Kun vertaa sukujuuria muutamaan uudempaan keskipohjalaiseen toimijaan, huomaa eron. Presidentti Kyösti Kallion ja senaattori Oskari Tokoin juuret pysyivät vaivatta Keski-Pohjanmaalla, mutta seuraavaa sukupolvea edustava akateemikko Kustaa Vilkuna on puoliksi muualta, sillä äitinsä on syntynyt Hailuodossa. Pohjois-Pohjanmaalle uppoaa myös Vilkunan kaksi isän esi-isää viidennestä polvesta. Yliasiamies Esko Aholla on Kalliokosken tavoin pieni kauneusvirhe viidennessä polvessa, josta lähtee Evijärvelle suuntautunut Sursillin Forslin-polku. Paavo Lipposen äidin isä oli keskipohjalaisen nimismiehen poika, jonka isähaara on Sursillin pappissukuja mutta äitihaara kietoutuu pitkälti paikallisiin sukuihin. Nokian johtaja Olli-Pekka Kallasvuon isä on myös pesunkestävä keskipohjalainen, vaikka neljännessä polvessa yksi linja erkanee Pyhäjoelle. Tosin tästä linjasta löytyykin sitten yhtymät useisiin aatelissukuihin, mm. de la Gardie, Brahe, Sparre af Rosvik ja Vasa.

Keskipohjalaiset tulenkantajat aloittivat itsensä ja toisten sivistämisen jo varhain; Salmela oli jo 13-vuotiaana Kokkola-lehden avustajana. Frans Hanhisalo oli 14-vuotiaasta ja Viljami Kalliokoski 16-vuotiaasta lähtien sivistämässä kansaa puhujamatkoillaan. Maakunta ei olisi pysynyt koossa ilman omaa lehteä, ja tämän alkiolaisen Keskipohjanmaan perustivat Hanhisalo, Ruotsala ja Kalliokoski, ja koska vain Hanhisalo oli silloin täysi-ikäinen, hänestä tehtiin päätoimittaja. Jos Huntuksen kaatumista ja Salmelan varhaista siirtymistä kouluhallintoon ei oteta huomioon, tulimiehet sytyttivät innollaan lähes kaikki liitot ja yhdistykset, täyttivät omat lehdet kirjoituksillaan, ja ehtivät edustaa kansaakin pitkät ajat eduskunnassa.

Miehet hyväksyttiin hyvin lobbareiksi - aika vaati heidän tuloa. Heitä käytiin kuuntelemassa, heidän kirjoituksia luettiin ja heitä tuettiin. Tai ainakin oltiin hyvin suopeita, sillä lobbauspuheen jälkeen oli tunti tanssia.

Lähteitä:
Josua Ruotsalan, Oskari Tokoin, Viljami Kalliokosken muistelmat
Keskipohjalaisia elämäkertoja
Virrankoski: Pohjanlahden ja Suomenselän kansaa
Keskipohjalaisten tulenkantajien esipolvitaulut (väh. 5 polvea)